Perheiden Taiteiden yö 
Vartiovuorenpuisto

PÄIVITYS 9.8.2021

TAPAHTUMA SIIRTYY VUOTEEN 2022!
Olemme jännityksellä seuranneet koronatilanteen kehittymistä ja Varsinais-Suomen siirtymistä koronaviruksen leviämisvaiheeseen. Vallitsevan tilanteen vuoksi olemme päättäneet siirtää Perheiden Taiteiden yö 2021 -tapahtuma ensi vuoteen.

Pidetään huolta toisistamme sekä läheisistämme ja pidetään peukkuja, että ensi vuonna on jälleen mahdollista juhlia Taiteiden ja Perheiden taiteiden yötä rauhallisimmissa merkeissä! 

Taiteiden yö on perheiden juhlaa! Vartiovuorenpuistossa avataan taiteiden yö lapsille ja lapsenmielisille! Luvassa on musiikkia ja jännittävää puuhaa koko perheelle. Varsinaissuomalaisten lastensuojelujärjestöjen perinteisesti järjestämä Perheiden Taiteiden Yö sukeltaa tänä vuonna taikametsän sopukoihin ja tarjolla on jälleen kaikkea jännää, joten pakkaa seikkailumieli mukaan ja lähde juhlimaan!

 

Tapahtuma järjestetään Turun Taiteiden Yö:nä torstaina 12.8.2021, Vartiovuoren Kesäteatterin yhteydessä, Vartiovuorenpuistossa. Katso tapahtumatiedot Facebookissa.

Järjestäjinä toimii Vilperi ry, MLL:n Varsinais-Suomen piiri sekä useampi muu järjestö.

Lisätietoa vuoden tapahtumasta täsmentyy ja päivitetään muun muassa tänne kevään aikana. Vuoden 2019 tapahtumaan voit tustustua täällä:

Facebook: Perheiden Taiteiden Yö 2019

Kaipaatko lisätietoa tapahtumasta ja oletko kiinnostunut osallistumaan tapahtumaan? Laita meille viestiä osoitteeseen: seikkisrock@gmail.com